Että tämäkin piti vielä kokea...
Muutama vuosi sitten rakas kännykkäni (silloin jo melko iäkäs) alkoi näyttää väsymisen merkkejä. Kaikki ei toiminut supernopeasti, yhteys toisiin lajitovereihin alkoi hidastua ja välillä se sattoi jopa nukahtaa kesken kaiken.
Minä hoidin sitä niin kuin DNA:n kännykkälääkäri oli neuvonut: Anna sille virtaa.
Urheasti se jaksoi sinnitellä, vaikka selvästi voimat olivat vähenemässä. Virtaa annoin laturin kautta paljon ja useasti, mutta huomasin, että tästäkään lääkityksestä ei ollut apua kuin vähäksi aikaa.
Eräänä päivänä otin rakkaan kännykkäni taas käsiini aikoen soittaa jollekin. Laitoin sen päälle, mutta jotenkin näyttövalo näytti hämärämmältä. Se ei oikein ottanut vastaan toimeksiantojani, vaikka annoin käskyjä. Kun painoin vihreää luurinäppäintä, niin se ei jaksanut yhdistää puhelua. Kun yritin lähettää tekstiviestiä, niin sekään ei mennyt perille.
Virta oli päällä, mutta huomasin, että näytön valo pimeni hetkeksi ja pian taas itsestään palasi, mutta vieläkin heikompana. Sama toistui uudelleen. Tuntui, kuin se olisi vetänyt viimeisillä voimillaan henkeä. Lopulta se sammui kokonaan eikä mitään enää tapahtunut.
Hetken olin itse tyrmistynyt, ennen kuin kykenin aloittamaan elvytystoimet: Äkkiä takakansi auki ja akku pois kännykästä. Ravistelin akkua toivoen, että sen sisällä oleva mikälie kännykälle antava elämänlähde siirtäisi tärkeät piuhat takaisin paikoilleen. SIM-kortinkin irroitin ja puhalsin kännykän sisälmykset puhtaaksi häiritsevistä pölyhiukkasista.
Laitoin akun ja SIM-kortin huolellisesti takaisin paikoilleen varmistaen vielä, että kaikki oli juuri eikä melkein oikealla kohdalla. Lopuksi suljin kännykän sisukset takakannella.
Uusi toivorikas yritys, josko nyt elämä kännykkään olisi palannut. Mitään ei tapahtunut enää, ei siis mitään. Kännykkä lepäsi kämmenelläni ja minut valtasi outo tunne:
Se on kuollut. Se kuoli suoraan silmieni edessä, lakkasi toimimasta, lakkasi hengittämästä.
Oli jotenkin pelottavaa nähdä omin silmin, kuinka se muutaman kerran oli jaksanut yrittää sytyttää valojaan: Näyttö syttyi heikosti, sitten taas sammui syttyäkseen vielä kerran ja vielä heikompana.
Oloni oli jotenkin surullinen. Minua ei harmittanut tai kiukuttanut, tunsin surua.
En ole vieläkään päässyt kokemastani täysin yli: En ole raaskinut luopua kännykkävainajastani laittamalla sitä roskiin, vaan se on saanut ainakin toistaiseksi levätä rauhassa lipaston laatikossa. Aika näyttää, koska olen valmis luopumaan siitä lopullisesti.
R.I.P.
tiistai 13. huhtikuuta 2010
sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Varmuuskopioinnista muutama sananen (JEEVES)
Vai että pitäis kirjoittaa "selkokielellä ja naisen logiikka huomioiden"? Hmmm... auttais tietysti paljon, kun tietäis mitä se naisen logiikka on ja miten se toimii? Jos se toimii?
No, yritetään nyt sitten jotain kirjoittaa. Nyt kun tässä kerran on alettu jonkinlaiseen yhteistyöhön, niin käväisin sitten samantien vilkaisemassa sun kotikonetta. Ihan siis vain varmistamassa, että sulla on tietokoneessa tietoturva hyvällä mallilla. :-) Eli hakkeroiduin täältä verkon yli sun koneelle, ja tuli siinä samalla sitten tietty luettua vähän sun maileja ja muuta hauskaa...
Sun kotikoneen tietoturva oli ihan ok, kyllä pojat on sulle myyneet ihan kunnon systeemit eli voit olla ihan turvallisin mielin. Hauskoja vanhoja valokuviakin sieltä löytyi, en vaan oikein saanut selvää, oliko ne veijarit niissä kuvissa sun velipoikia vai entisiä miesystäviä? No, oli miten oli, huomasin, ettet ole ottanut varmuuskopioita tietokoneestasi ja siitä muutama sananen.
Kaikki muutkin voisivat vähän miettiä sitä, että mitäs jos tietokoneen kovalevy yhtäkkiä hajoaa? Ne kun on kuluvaa tavaraa, eivätkä kestä iäisyyksiä. Koneen kovalevy voi pamahtaa vaikka ekan vuoden aikana ja ainakin kolmen vuoden jälkeen se alkaa olemaan niin vanhaa kamaa, että voi ottaa lopputilin käytännössä koska vaan. On ihan tuurista kiinni, milloin tietokoneen kovalevy hajoaa eikä niitä tietoja sieltä enää sitten saa millään. Eli ootteko ajatelleet miten käy, jos kaikki valokuvanne ovat kotikoneen kovalevyllä ja kovalevy hajoaa? Jos niistä valokuvista ei ole mitään varmuuskopioita missään muualla, niitä EI SAA KOSKAAN ENÄÄ TAKAISIN!
Sama koskee kaikkia muita teille tärkeitä tiedostoja tietokoneen levyllä, mutta yksi hyvä esimerkki on valokuvat. Yksinkertainen vinkki on, että ostatte kaupasta vaikkapa tyhjiä CD-R -levyjä (nää on siis ihan perus-cd-levyjä, tyhjiä sellaisia) ja varmuuskopioitte tärkeimmät kuvatiedostonne cd-levyille. Sieltä ne sitten löytää, jos kovalevy ottaa ja hajoaa...
Cd-levyille ne tiedostot täytyy "polttaa" ja sopiva ohjelma löytyy yleensä aina valmiiksi asennettuna tietokoneeltanne. Loput saatte selvittää itse, mikrotukihenkilöksi en ajatellut ruveta. Ryhtykääpä siis toimeen, siskot ja veljet, erityisesti siskot...
perjantai 9. huhtikuuta 2010
Ihanaa!
Täytyy tässä välissä hehkuttaa vähän.
Huomasin äsken, että tuonne vasempaan sivupalkkiin on ilmestynyt ihan ikioma IT-asiantuntija nimeltään IT-Jeeves!
Eikö olekin ihme juttu? Tästä valittamisesta on ilmeisesti ollut hyötyä, koska joku sydämellinen alan ammattilainen on hakkeroinut blogiini ja nyt saan apua ilmeisesti koska vain, jos tietokone alkaa ryppyilemään minulle.
Toisaalta...vähän tuntuu siltä, että joku on hakkeroinut myös pääni sisään, jos hän pystyy ohjailemaan minun blogiani? Se jää nähtäväksi. Ehkäpä hän auttaa sinuakin, jos kysymyksiä tulee ja neuvoja kaipaat.
Jeevekselle tiedoksi: Mitään ei kirjoitella ilman omistajan lupaa!
Huomasin äsken, että tuonne vasempaan sivupalkkiin on ilmestynyt ihan ikioma IT-asiantuntija nimeltään IT-Jeeves!
Eikö olekin ihme juttu? Tästä valittamisesta on ilmeisesti ollut hyötyä, koska joku sydämellinen alan ammattilainen on hakkeroinut blogiini ja nyt saan apua ilmeisesti koska vain, jos tietokone alkaa ryppyilemään minulle.
Toisaalta...vähän tuntuu siltä, että joku on hakkeroinut myös pääni sisään, jos hän pystyy ohjailemaan minun blogiani? Se jää nähtäväksi. Ehkäpä hän auttaa sinuakin, jos kysymyksiä tulee ja neuvoja kaipaat.
Jeevekselle tiedoksi: Mitään ei kirjoitella ilman omistajan lupaa!
Frozen Shoulder
Olen tähän mennessä kirjoitellut aiemmin tapahtuneista asioista, joihin olen törmännyt tekniikan alueella omassa elämässäni ja aion tulevaisuudessakin paljastaa menneisyyttäni, mutta nyt ollaan tässä hetkessä.
Minulla on jäätynyt olkapää. Melko kummallinen diagnoosin nimi suomennettuna...
Noin kuukausi sitten oikean "hiirikäden" olkapää ja kyynärvarsi kipeytyivät aivan yht´äkkiä ja kipu lisääntyi siinä määrin, että pakko oli lähteä lääkäriin. Mitään muuta hän ei keksinyt, kuin ärhäkkään jännetupin tulehduksen. Sain tulehduskipulääkkeitä. Jumputtava kipu oli jatkuvaa ja kättä ei voinut liikuttaa oikeastaan yhtään. Lääkkeet kyllä helpottivat tilannetta, mutta kuuri oli liian lyhyt, vain 1½ viikkoa.
Taas piti mennä uudelleen lääkäriin, nyt kuitenkin kokeilin toisen mielipidettä. Hän oli samaa mieltä, kuin ensimmäinen lääkäri ja määräsi vahvemmat lääkkeet ja pidemmän kuurin. Olin lähdössä jo pois vastaanotolta, kun hän vielä sanoi, että "muista venytellä ja liikutella kättäsi heti, kun kipu sallii, ettei tule jäätynyttä olkapäätä.
Unohdin venyttelyt, koska kivun helpottuminen tuntui niin mahtavalta. Tällä viikolla sitten muistin hänen sanansa ja aloin nostamaan kättä eteen, ylös, sivulle, taakse. Mutta eipä noussutkaan. Olkapää oli kuin lukittu, aivan kuin liike olisi pysäytetty vain olkapään tasolle, ei yhtään ylemmäksi ja jos sitä toisen käden avustuksella yritti nostaa, niin kipu esti sen.
Googlehan on ihmisen paras ystävä nykyään (?) ja sieltä sitten löysin paljon juttuja ja ihmisten kokemuksia tästä vaivasta. Kaikki oireet ja kuvaukset täsmäsivät omaan tilanteeseeni ja löysin ohjeita, miten tulisi toimia.
Yksi kokonainen päivä meni siihen, että hitaasti milli milliltä toisella kädellä pakottaen venytin olkapään ympärillä olevan kurouteen ja "supistuneen" sidekudoksen auki ja sain käden taas nousemaan.
Pariksi päiväksi unohdin taas venyttelyt ja tilanne oli sama, taaskaan käteni ei noussut kuin vain suoraan eteen, ei ylemmäksi. Samoilla pakkovenytyksillä tilanne taas normalisoitui.
Tästä oppineen tiedän, että nämä samat jumpat on tehtävä joka päivä, muuten lukkiutunut tilanne saattaa jäädä jopa pysyväksi joksikin aikaa ja kuulemma laukeaa itsestään 6-12kk:n jälkeen!!! Yleensä vaiva kestää n. kaksi vuotta...
Syytä mokomaan ei tiedetä ja mistä se tulee - sillekään ei ole tarkkaa selitystä. Itse yhdistän tämän tähän liialliseen tietokoneen äärellä olemiseen.
Joka tapauksessa ikävä vaiva entisten kipujen ja vaivojen lisäksi :(
(Tiedän, että eräs lukijani puhisee siellä parhaillaan fysioterapeutille menosta. Lupaan tässä, että tilaan ajan huomenna - tai ylihuomenna...)
Onko sinulla ollut mitään vastaavaa tai muuta liitännäisvaivaa, minkä yhdistät netin ääressä olemiseen ja miten olet niistä päässyt eroon, jos olet?
Minulla on jäätynyt olkapää. Melko kummallinen diagnoosin nimi suomennettuna...
Noin kuukausi sitten oikean "hiirikäden" olkapää ja kyynärvarsi kipeytyivät aivan yht´äkkiä ja kipu lisääntyi siinä määrin, että pakko oli lähteä lääkäriin. Mitään muuta hän ei keksinyt, kuin ärhäkkään jännetupin tulehduksen. Sain tulehduskipulääkkeitä. Jumputtava kipu oli jatkuvaa ja kättä ei voinut liikuttaa oikeastaan yhtään. Lääkkeet kyllä helpottivat tilannetta, mutta kuuri oli liian lyhyt, vain 1½ viikkoa.
Taas piti mennä uudelleen lääkäriin, nyt kuitenkin kokeilin toisen mielipidettä. Hän oli samaa mieltä, kuin ensimmäinen lääkäri ja määräsi vahvemmat lääkkeet ja pidemmän kuurin. Olin lähdössä jo pois vastaanotolta, kun hän vielä sanoi, että "muista venytellä ja liikutella kättäsi heti, kun kipu sallii, ettei tule jäätynyttä olkapäätä.
Unohdin venyttelyt, koska kivun helpottuminen tuntui niin mahtavalta. Tällä viikolla sitten muistin hänen sanansa ja aloin nostamaan kättä eteen, ylös, sivulle, taakse. Mutta eipä noussutkaan. Olkapää oli kuin lukittu, aivan kuin liike olisi pysäytetty vain olkapään tasolle, ei yhtään ylemmäksi ja jos sitä toisen käden avustuksella yritti nostaa, niin kipu esti sen.
Googlehan on ihmisen paras ystävä nykyään (?) ja sieltä sitten löysin paljon juttuja ja ihmisten kokemuksia tästä vaivasta. Kaikki oireet ja kuvaukset täsmäsivät omaan tilanteeseeni ja löysin ohjeita, miten tulisi toimia.
Yksi kokonainen päivä meni siihen, että hitaasti milli milliltä toisella kädellä pakottaen venytin olkapään ympärillä olevan kurouteen ja "supistuneen" sidekudoksen auki ja sain käden taas nousemaan.
Pariksi päiväksi unohdin taas venyttelyt ja tilanne oli sama, taaskaan käteni ei noussut kuin vain suoraan eteen, ei ylemmäksi. Samoilla pakkovenytyksillä tilanne taas normalisoitui.
Tästä oppineen tiedän, että nämä samat jumpat on tehtävä joka päivä, muuten lukkiutunut tilanne saattaa jäädä jopa pysyväksi joksikin aikaa ja kuulemma laukeaa itsestään 6-12kk:n jälkeen!!! Yleensä vaiva kestää n. kaksi vuotta...
Syytä mokomaan ei tiedetä ja mistä se tulee - sillekään ei ole tarkkaa selitystä. Itse yhdistän tämän tähän liialliseen tietokoneen äärellä olemiseen.
Joka tapauksessa ikävä vaiva entisten kipujen ja vaivojen lisäksi :(
(Tiedän, että eräs lukijani puhisee siellä parhaillaan fysioterapeutille menosta. Lupaan tässä, että tilaan ajan huomenna - tai ylihuomenna...)
Onko sinulla ollut mitään vastaavaa tai muuta liitännäisvaivaa, minkä yhdistät netin ääressä olemiseen ja miten olet niistä päässyt eroon, jos olet?
keskiviikko 7. huhtikuuta 2010
Energia loppui totaalisesti!
Asuessani joskus viime vuosituhannen puolella talossa, jossa oli oma talonmies, eläminen oli kotoisan turvallista. Talomiehen puoleen saattoi kääntyä aina, olipa ongelma pieni tai suuri.
(Oi niitä aikoja...)
Kerran ihanana kesäiltana olin lähdössä rimpsalle ja valmistelin itseäni huolellisesti. Hiukset olivat juuri pestyt ja niiden hiljalleen kuivuessa meikkasin itseni niin viimeisen päälle nätiksi. Enää ei tarvinnut tehdä muuta, kun muotoilla hiukset kihartimella. Ihastelin puolessa välissä tulosta, kun yht´äkkiä valot sammuivat, kiharrin lakkasi pyörimästä ja kai radiokin sammui. Ainakin oli haudanhiljaista.
Mitä tapahtui? Ei ollut ukonilma, ei sota syttynyt (ainakin oletin niin), mutta minun asunnossani oli tapahtunut jotain.
Kokeilin siinä epätoivon vallassa kaikkia sähkölaitteita, mutta mikään ei toiminut. Toinen puoli hiuksistani oli kauniisti föönattu, kun toinen puoli roikkui todella surkean näköisenä pitkin päätä. Enhän minä nyt tämän näköisenä voi mihinkään lähteä!
Päässäni välähti. Talonmies! Kipitin raput alas, soitin ovikelloa ja talonmiehen kouluikäinen poika avasi oven. Kysyin, onko isä kotona? -"Ei, kun se on töissä" sanoi poika. "No koska hän tulee?" -"Tunnin kuluttua".
Vannotin pikkupoikaa käskemään isän tulemaan heti luokseni, koska kyseessä on hätätilanne.
Kotona odotellessani naputtelin levottomana kengänkärkeä lattiaan ja aika kului matelemalla. Iltahan oli jo suurin piirtein pilalla.
Ovikello kuitenkin soi ja talkkarihan sieltä tuli kiireesti katsomaan, millainen hätä minulla on. Kerroin tilanteen (samalla nolostellen puoliksi laitettuja hiuksiani) ja talkkari katsoi eteisen seinällä olevasta suljetusta pikkukaapista jotakin.
Kohta kuului: "Täältä on sulake palanut".
Sulake, sulake mietin päässäni ja yritin yhdistää sitä johonkin ja samalla peittää tietämättömyyteni. Olin toki kuullut sulakkeista, mutta en ollut koskaan ennen niihin koskenut.
Onneksi talonmies sanoi, että hänellä taitaa olla kotonaan sopiva varasulake, joten vaihto onnistuu heti. Hän haki sen ja vierestä katsoin tarkkaan, miten sulake vaihdetaan, tiedustelin mistä niitä saa ja minkälainen se pitää olla. Rauhallisesti talkkari jaksoi neuvoa, vaikka ehkä mielessään ajatteli, mikähän uuno minä oikein olen, kun en edes sulakkeista mitään tiedä.
Tälläkin episodilla oli onnellinen loppu. Valot syttyivät ja fööni surahti iloisesti käyntiin ja sain toisenkin puolen hiuksistani laitettua.
Miten ilta siitä jatkui, ei ole tarkempaa muistikuvaa---enää näin kymmenien vuosien jälkeen.:) Varmasti tavallista onnellisempi kuitenkin olin!
(Oi niitä aikoja...)
Kerran ihanana kesäiltana olin lähdössä rimpsalle ja valmistelin itseäni huolellisesti. Hiukset olivat juuri pestyt ja niiden hiljalleen kuivuessa meikkasin itseni niin viimeisen päälle nätiksi. Enää ei tarvinnut tehdä muuta, kun muotoilla hiukset kihartimella. Ihastelin puolessa välissä tulosta, kun yht´äkkiä valot sammuivat, kiharrin lakkasi pyörimästä ja kai radiokin sammui. Ainakin oli haudanhiljaista.
Mitä tapahtui? Ei ollut ukonilma, ei sota syttynyt (ainakin oletin niin), mutta minun asunnossani oli tapahtunut jotain.
Kokeilin siinä epätoivon vallassa kaikkia sähkölaitteita, mutta mikään ei toiminut. Toinen puoli hiuksistani oli kauniisti föönattu, kun toinen puoli roikkui todella surkean näköisenä pitkin päätä. Enhän minä nyt tämän näköisenä voi mihinkään lähteä!
Päässäni välähti. Talonmies! Kipitin raput alas, soitin ovikelloa ja talonmiehen kouluikäinen poika avasi oven. Kysyin, onko isä kotona? -"Ei, kun se on töissä" sanoi poika. "No koska hän tulee?" -"Tunnin kuluttua".
Vannotin pikkupoikaa käskemään isän tulemaan heti luokseni, koska kyseessä on hätätilanne.
Kotona odotellessani naputtelin levottomana kengänkärkeä lattiaan ja aika kului matelemalla. Iltahan oli jo suurin piirtein pilalla.
Ovikello kuitenkin soi ja talkkarihan sieltä tuli kiireesti katsomaan, millainen hätä minulla on. Kerroin tilanteen (samalla nolostellen puoliksi laitettuja hiuksiani) ja talkkari katsoi eteisen seinällä olevasta suljetusta pikkukaapista jotakin.
Kohta kuului: "Täältä on sulake palanut".
Sulake, sulake mietin päässäni ja yritin yhdistää sitä johonkin ja samalla peittää tietämättömyyteni. Olin toki kuullut sulakkeista, mutta en ollut koskaan ennen niihin koskenut.
Onneksi talonmies sanoi, että hänellä taitaa olla kotonaan sopiva varasulake, joten vaihto onnistuu heti. Hän haki sen ja vierestä katsoin tarkkaan, miten sulake vaihdetaan, tiedustelin mistä niitä saa ja minkälainen se pitää olla. Rauhallisesti talkkari jaksoi neuvoa, vaikka ehkä mielessään ajatteli, mikähän uuno minä oikein olen, kun en edes sulakkeista mitään tiedä.
Tälläkin episodilla oli onnellinen loppu. Valot syttyivät ja fööni surahti iloisesti käyntiin ja sain toisenkin puolen hiuksistani laitettua.
Miten ilta siitä jatkui, ei ole tarkempaa muistikuvaa---enää näin kymmenien vuosien jälkeen.:) Varmasti tavallista onnellisempi kuitenkin olin!
tiistai 6. huhtikuuta 2010
Com´on baby light my fire!....eikun lamps...
Taannoin kattolamppuni simahti, eikä varalamppua sattunut olemaan kotona. Siis kauppaan ostamaan uusi. Menin tutun hyllyn äärelle, mutta mitä huomasinkaan? Myynnissä ei ollutkaan yhtään tavallista lamppua, jollaisia on ollut käytössä koko elämäni ajan!
Pikkuisen hämmentyneenä kurkin hyllyjen viimeisetkin paikat, josko jostain löytyisi edes yksi kappale kunnon lamppuja. Ei ollut.
Tilalle oli ilmestynyt kummallisen näköisiä ja mallisia valonlähteitä, jotka hintalapun mukaan olivat nimeltään energiansäästölamppuja. Tutkailin niitä tarkemmin ja pienellä präntillä kirjoitettu teksti selvitti, että teho 11 (jotain) vastaa 60W:n hehkulamppua. Hinnat 8-10€ arveluttivat, mutta siinä luvattiin sen kestävän kahdeksan vuotta... Aika hurjalta lupaukselta kuullosti, mutta koska taaskaan ei ollut vaihtoehtoja, niin ostettavahan sellainen oli.
Kotona asensin sen paikoilleen ihmetellen samalla, miten kukaan edes osaa keksiä niin rumannäköistä, pienistä loisteputkilampun näköisistä miniatyyriputkista väännettyä "lamppua", jossa oli iso ja kömpelö kantaosa.
Sytytin valot ja taas jälleen kerran minua oli petetty: huone oli puolta hämärämpi, kuin tavallisella 60W:n lampulla valaistuna, vaikka pakkauksen mukaan niiden pitäisi vastata toisiaan.
Ajattelin odotella, jospa tottuisin siihen, mutta ei, en halua asua lähes pimeässä!
Lähdin etsimään "oikeita" lamppuja, mutta eihän niitä mistään enää löytynyt. Jossain liikkeessä puhisin puoliääneen tilannetta lähinnä itselleni, kun ystävällinen mummo sen kuuli ja sivisti minua. Nyt ollaan kuulemma siirrytty kokonaan energiansäästölamppuihin, eikä hehkulamppuja enää valmisteta. Pettymys pettymysten päälle: Miksi tätäkään asiaa ei ole kukaan minulle aiemmin kertonut???
Mummu valisti, että siitä on ollut puhetta mediassa pitkään ja siirtymävaihekin riittävä. Tieto ei kuitenkaan ole kantautunut omiin korviini ja miten olisikaan, kun omat medialähteeni ovat pääasiassa aina kiinni eikä sanomalehteäkään enää tule kotiin.
Minulla olisi ollut tällaiseenkin ongelmaan ratkaisu: Jokaiseen kotitalouteen täytyy jakaa erillinen infopaketti uusista muutoksista, jos ne tulevat kaikille pakollisiksi, eikä vaihtoehtoja enää ole.
Mutta eihän pienen ihmisen ääntä kuunnella.
Tämäkin tilanne sai onnellisen lopun: Mummu oli niin ystävällinen, että neuvoi minulle sekatavarakaupan, mistä saa kuulemma mitä vain ja sinne menin omaa lamppuani etsimään. Onnellinen tunne valtasi, kun näin hehkulamppuja hyllykaupalla! Jututin myyjää ja kysyin, miksi wattimäärät eivät vastaa toisiaan näiden lamppujen välillä käytännössä. Hän väitti niiden vastaavan, mutta itse luotan itseeni vielä sen verran, että olen ihan varma siitä, että asuntoni OLI paljon hämärämpi energiansäästölamppua kokeillessani.
Pakkasin kaksi muovikassillista hehkulamppuja mukaani ja niillä uskon pärjääväni ainakin vuoden tai kaksi.
Kyllä, olen nyt luonnonvarojen tuhlaaja ja vaikka mitä, mutta en omasta syystäni. Olisiko se vaatinut hirveästi vaivaa, että tästäkin asiasta olisi tullut kotiin kirjallinen ja SELKEÄ tiedote ja vielä tärkeämpää, samassa paketissa myös selotus, mikä on energiansäästälampun ja hehkulampun ero. Se on nimittäin minulle vieläkin arvoitus...
Suunnittelijat hoi! Alkakaa nyt ihmeessä suunnittelemaan asiallisen tai jopa tyylikkään näköisiä energiansäästölamppuja nykyisten kummallisien ja rumannäköisten häkkyröiden sijaan!
Pikkuisen hämmentyneenä kurkin hyllyjen viimeisetkin paikat, josko jostain löytyisi edes yksi kappale kunnon lamppuja. Ei ollut.
Tilalle oli ilmestynyt kummallisen näköisiä ja mallisia valonlähteitä, jotka hintalapun mukaan olivat nimeltään energiansäästölamppuja. Tutkailin niitä tarkemmin ja pienellä präntillä kirjoitettu teksti selvitti, että teho 11 (jotain) vastaa 60W:n hehkulamppua. Hinnat 8-10€ arveluttivat, mutta siinä luvattiin sen kestävän kahdeksan vuotta... Aika hurjalta lupaukselta kuullosti, mutta koska taaskaan ei ollut vaihtoehtoja, niin ostettavahan sellainen oli.
Kotona asensin sen paikoilleen ihmetellen samalla, miten kukaan edes osaa keksiä niin rumannäköistä, pienistä loisteputkilampun näköisistä miniatyyriputkista väännettyä "lamppua", jossa oli iso ja kömpelö kantaosa.
Sytytin valot ja taas jälleen kerran minua oli petetty: huone oli puolta hämärämpi, kuin tavallisella 60W:n lampulla valaistuna, vaikka pakkauksen mukaan niiden pitäisi vastata toisiaan.
Ajattelin odotella, jospa tottuisin siihen, mutta ei, en halua asua lähes pimeässä!
Lähdin etsimään "oikeita" lamppuja, mutta eihän niitä mistään enää löytynyt. Jossain liikkeessä puhisin puoliääneen tilannetta lähinnä itselleni, kun ystävällinen mummo sen kuuli ja sivisti minua. Nyt ollaan kuulemma siirrytty kokonaan energiansäästölamppuihin, eikä hehkulamppuja enää valmisteta. Pettymys pettymysten päälle: Miksi tätäkään asiaa ei ole kukaan minulle aiemmin kertonut???
Mummu valisti, että siitä on ollut puhetta mediassa pitkään ja siirtymävaihekin riittävä. Tieto ei kuitenkaan ole kantautunut omiin korviini ja miten olisikaan, kun omat medialähteeni ovat pääasiassa aina kiinni eikä sanomalehteäkään enää tule kotiin.
Minulla olisi ollut tällaiseenkin ongelmaan ratkaisu: Jokaiseen kotitalouteen täytyy jakaa erillinen infopaketti uusista muutoksista, jos ne tulevat kaikille pakollisiksi, eikä vaihtoehtoja enää ole.
Mutta eihän pienen ihmisen ääntä kuunnella.
Tämäkin tilanne sai onnellisen lopun: Mummu oli niin ystävällinen, että neuvoi minulle sekatavarakaupan, mistä saa kuulemma mitä vain ja sinne menin omaa lamppuani etsimään. Onnellinen tunne valtasi, kun näin hehkulamppuja hyllykaupalla! Jututin myyjää ja kysyin, miksi wattimäärät eivät vastaa toisiaan näiden lamppujen välillä käytännössä. Hän väitti niiden vastaavan, mutta itse luotan itseeni vielä sen verran, että olen ihan varma siitä, että asuntoni OLI paljon hämärämpi energiansäästölamppua kokeillessani.
Pakkasin kaksi muovikassillista hehkulamppuja mukaani ja niillä uskon pärjääväni ainakin vuoden tai kaksi.
Kyllä, olen nyt luonnonvarojen tuhlaaja ja vaikka mitä, mutta en omasta syystäni. Olisiko se vaatinut hirveästi vaivaa, että tästäkin asiasta olisi tullut kotiin kirjallinen ja SELKEÄ tiedote ja vielä tärkeämpää, samassa paketissa myös selotus, mikä on energiansäästälampun ja hehkulampun ero. Se on nimittäin minulle vieläkin arvoitus...
Suunnittelijat hoi! Alkakaa nyt ihmeessä suunnittelemaan asiallisen tai jopa tyylikkään näköisiä energiansäästölamppuja nykyisten kummallisien ja rumannäköisten häkkyröiden sijaan!
Valinnan vaikeus vai vaatimus?
Olen ajoittain miettinyt sitä, miksi jokaisella käyttämälläni (kaikilla kolmella...) katselemiseen tai kuuntelemiseen tarkoitetuilla laitteilla on nykyään omat kaukosäätimensä?
Tiedän tai paremminkin olen kuullut, että onhan niitäkin säätimiä, jotka kykenevät hoitelemaan kaikki laitteet, mutta en ole katsonut aiheelliseksi hankkia sellaista, koska se vaatii taas uuden opettelua ja kaikki tähän mennessä vaivalla oppimani (?) joudun unohtamaan. Ei kuullosta järkevältä minun korvissani, että ensin opetellaan käyttämään joku juttu, jonka kuitenkin pian joutuu hylkäämään uuden keksinnön tieltä...
Huomasin äskettäin, että aiemmin oppimani ei ollutkaan enää muistini lokeroissa ja TAAS jouduin kaivamaan esille ne käyttöohjeet. Huhhuh...
Minulla on tietenkin nämä "pakolliset" eli TV ja sen toimimisen kannalta pakollinen digiboxi. Olin pitänyt taukoa TV:n katselemisesta ja sitten mielijohteesta päätinkin katsoa olympialaiset. Huomasin, että en enää muistanut, miten näiden kapistusten kaukosäätimet oikein toimivat. Tuli tosi nolo olo. Kaksi säädintä kädessä ja aivot raksuttavat kiivaasti muistilokeroita, miten saan koko systeemin toimimaan niin, että kuva ilmestyy ruutuun ihan niinkuin "vanhanaikaisesti".
(Tähän väliin on rehellisyyden nimissä tunnustettava, että en heti edes muistanut kumpi kapula kuuluu TV:lle ja kumpi digiboxille...)
Kyllä, nyt saa nauraa ja päivitellä.
Nappuloita molemmissa kaukosäätimissä on paljon, mutta ei niissä ollut mitään ymmärrettäviä tai paremminkin järkeviä käyttömerkkejä, joista olisi ollut apua. Loppujen lopuksi kaikki meni hyvin ja kisat tuli katsottua.
Aina en kuitenkaan ole päässyt näin helpolla.
Pari vuotta sitten---tietenkin pääsiäispyhien aikaan---kuvaruutuun ilmestyi liikkuvan kuvan sijasta paikallaan pysyvä mikrofonin kuva (onneksi kuva oli sentään ihan tyylikäs valokuva...). TV:n alanurkassa luki pienellä radio ja musiikkia kuului. Luonteeni mukaisesti maailmani romahti täysin ja rauhallisesta keskittymisestä ongelman ratkaisemiseksi ei ollut tietoakaan. Siinä paniikkitilanteessa ei käyttöohjeista ollut sitäkään apua, mitä "ehkä" olisi saattanut olla normitilanteessa.
Miten ratkaisin asian? Noh, tietenkin tartuin puhelinluoetteloon---kyllä, luit oikein :)---ja vanhat kunnon keltaiset sivut tulivat avukseni. Muutamaan numeroon soitettuani yksi digitalkkari tai joku sellainen lupasi tulla korjaamaan vian. Lasku olisi hirveä (olihan pitkien pyhien aika) ja se olisi maksettava käteisellä.
Ei minulla juuri vaihtoehtoja ollut ja tämä tyyppi sitten tuli ja mitäpä hän mahtoi tehdä? Painoi YHTÄ nappulaa kaukosäätimestä ja taas kaikki toimi normaalisti!!
Siis mitä? Miksi yksi nappula pilaa kaiken ja taas yksi nappula korjaa kaiken? Ei mene minun ymmärrykseeni, ei ollenkaan. Miksi käyttöohjeisiin ei voida blondien varalta selkeästi kirjoittaa näinkin tärkeä asia?!
En päästänyt tyyppiä lähtemään, ennenkuin hän oli sana sanalta (jotka samalla kirjoitin muistiin) kertonut, miten itse toimin, jos vastaavaa tapahtuu myöhemmin. Olin aistivinani kärsimättömyyttä ja turhautumista, mutta minähän olin maksaja, joten en antanut sen häiritä. Lisäsin jopa pökköä pesään ja käskin häntä punakynällä merkitsemään sen elintärkeän nappulan käyttöohjeissa olevaan kaukosäätimen kuvaan.
Välillä oikein haikeudella kaipaan, että saisin painaa jotain nappulaa itse laitteessa, niinkuin on/off, auki/kiinni. Mukavuudenhalu kuitenkin voittaa, eikä ainakaan sen vuoksi ei tarvitse jatkuvasti pomppia sohvannurkasta ylös, vaan asia hoituu liikkumattakin. Mutta kyllä kaukosäätimen nappuloissa saattaa piillä suuri vaara, jos sormi lipsahtaa väärään paikkaan ja koko masiina pimenee.
Seuraavia seikkailuja odotellessa heissan!
Tiedän tai paremminkin olen kuullut, että onhan niitäkin säätimiä, jotka kykenevät hoitelemaan kaikki laitteet, mutta en ole katsonut aiheelliseksi hankkia sellaista, koska se vaatii taas uuden opettelua ja kaikki tähän mennessä vaivalla oppimani (?) joudun unohtamaan. Ei kuullosta järkevältä minun korvissani, että ensin opetellaan käyttämään joku juttu, jonka kuitenkin pian joutuu hylkäämään uuden keksinnön tieltä...
Huomasin äskettäin, että aiemmin oppimani ei ollutkaan enää muistini lokeroissa ja TAAS jouduin kaivamaan esille ne käyttöohjeet. Huhhuh...
Minulla on tietenkin nämä "pakolliset" eli TV ja sen toimimisen kannalta pakollinen digiboxi. Olin pitänyt taukoa TV:n katselemisesta ja sitten mielijohteesta päätinkin katsoa olympialaiset. Huomasin, että en enää muistanut, miten näiden kapistusten kaukosäätimet oikein toimivat. Tuli tosi nolo olo. Kaksi säädintä kädessä ja aivot raksuttavat kiivaasti muistilokeroita, miten saan koko systeemin toimimaan niin, että kuva ilmestyy ruutuun ihan niinkuin "vanhanaikaisesti".
(Tähän väliin on rehellisyyden nimissä tunnustettava, että en heti edes muistanut kumpi kapula kuuluu TV:lle ja kumpi digiboxille...)
Kyllä, nyt saa nauraa ja päivitellä.
Nappuloita molemmissa kaukosäätimissä on paljon, mutta ei niissä ollut mitään ymmärrettäviä tai paremminkin järkeviä käyttömerkkejä, joista olisi ollut apua. Loppujen lopuksi kaikki meni hyvin ja kisat tuli katsottua.
Aina en kuitenkaan ole päässyt näin helpolla.
Pari vuotta sitten---tietenkin pääsiäispyhien aikaan---kuvaruutuun ilmestyi liikkuvan kuvan sijasta paikallaan pysyvä mikrofonin kuva (onneksi kuva oli sentään ihan tyylikäs valokuva...). TV:n alanurkassa luki pienellä radio ja musiikkia kuului. Luonteeni mukaisesti maailmani romahti täysin ja rauhallisesta keskittymisestä ongelman ratkaisemiseksi ei ollut tietoakaan. Siinä paniikkitilanteessa ei käyttöohjeista ollut sitäkään apua, mitä "ehkä" olisi saattanut olla normitilanteessa.
Miten ratkaisin asian? Noh, tietenkin tartuin puhelinluoetteloon---kyllä, luit oikein :)---ja vanhat kunnon keltaiset sivut tulivat avukseni. Muutamaan numeroon soitettuani yksi digitalkkari tai joku sellainen lupasi tulla korjaamaan vian. Lasku olisi hirveä (olihan pitkien pyhien aika) ja se olisi maksettava käteisellä.
Ei minulla juuri vaihtoehtoja ollut ja tämä tyyppi sitten tuli ja mitäpä hän mahtoi tehdä? Painoi YHTÄ nappulaa kaukosäätimestä ja taas kaikki toimi normaalisti!!
Siis mitä? Miksi yksi nappula pilaa kaiken ja taas yksi nappula korjaa kaiken? Ei mene minun ymmärrykseeni, ei ollenkaan. Miksi käyttöohjeisiin ei voida blondien varalta selkeästi kirjoittaa näinkin tärkeä asia?!
En päästänyt tyyppiä lähtemään, ennenkuin hän oli sana sanalta (jotka samalla kirjoitin muistiin) kertonut, miten itse toimin, jos vastaavaa tapahtuu myöhemmin. Olin aistivinani kärsimättömyyttä ja turhautumista, mutta minähän olin maksaja, joten en antanut sen häiritä. Lisäsin jopa pökköä pesään ja käskin häntä punakynällä merkitsemään sen elintärkeän nappulan käyttöohjeissa olevaan kaukosäätimen kuvaan.
Välillä oikein haikeudella kaipaan, että saisin painaa jotain nappulaa itse laitteessa, niinkuin on/off, auki/kiinni. Mukavuudenhalu kuitenkin voittaa, eikä ainakaan sen vuoksi ei tarvitse jatkuvasti pomppia sohvannurkasta ylös, vaan asia hoituu liikkumattakin. Mutta kyllä kaukosäätimen nappuloissa saattaa piillä suuri vaara, jos sormi lipsahtaa väärään paikkaan ja koko masiina pimenee.
Seuraavia seikkailuja odotellessa heissan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)