Energia loppui totaalisesti!

Asuessani joskus viime vuosituhannen puolella talossa, jossa oli oma talonmies, eläminen oli kotoisan turvallista. Talomiehen puoleen saattoi kääntyä aina, olipa ongelma pieni tai suuri.
(Oi niitä aikoja...)

Kerran ihanana kesäiltana olin lähdössä rimpsalle ja valmistelin itseäni huolellisesti. Hiukset olivat juuri pestyt ja niiden hiljalleen kuivuessa meikkasin itseni niin viimeisen päälle nätiksi. Enää ei tarvinnut tehdä muuta, kun muotoilla hiukset kihartimella. Ihastelin puolessa välissä tulosta, kun yht´äkkiä valot sammuivat, kiharrin lakkasi pyörimästä ja kai radiokin sammui. Ainakin oli haudanhiljaista.

Mitä tapahtui? Ei ollut ukonilma, ei sota syttynyt (ainakin oletin niin), mutta minun asunnossani oli tapahtunut jotain.
Kokeilin siinä epätoivon vallassa kaikkia sähkölaitteita, mutta mikään ei toiminut. Toinen puoli hiuksistani oli kauniisti föönattu, kun toinen puoli roikkui todella surkean näköisenä pitkin päätä. Enhän minä nyt tämän näköisenä voi mihinkään lähteä!

Päässäni välähti. Talonmies! Kipitin raput alas, soitin ovikelloa ja talonmiehen kouluikäinen poika avasi oven. Kysyin, onko isä kotona? -"Ei, kun se on töissä" sanoi poika. "No koska hän tulee?" -"Tunnin kuluttua".
Vannotin pikkupoikaa käskemään isän tulemaan heti luokseni, koska kyseessä on hätätilanne.

Kotona odotellessani naputtelin levottomana kengänkärkeä lattiaan ja aika kului matelemalla. Iltahan oli jo suurin piirtein pilalla.
Ovikello kuitenkin soi ja talkkarihan sieltä tuli kiireesti katsomaan, millainen hätä minulla on. Kerroin tilanteen (samalla nolostellen puoliksi laitettuja hiuksiani) ja talkkari katsoi eteisen seinällä olevasta suljetusta pikkukaapista jotakin.

Kohta kuului: "Täältä on sulake palanut".
Sulake, sulake mietin päässäni ja yritin yhdistää sitä johonkin ja samalla peittää tietämättömyyteni. Olin toki kuullut sulakkeista, mutta en ollut koskaan ennen niihin koskenut.
Onneksi talonmies sanoi, että hänellä taitaa olla kotonaan sopiva varasulake, joten vaihto onnistuu heti. Hän haki sen ja vierestä katsoin tarkkaan, miten sulake vaihdetaan, tiedustelin mistä niitä saa ja minkälainen se pitää olla. Rauhallisesti talkkari jaksoi neuvoa, vaikka ehkä mielessään ajatteli, mikähän uuno minä oikein olen, kun en edes sulakkeista mitään tiedä.

Tälläkin episodilla oli onnellinen loppu. Valot syttyivät ja fööni surahti iloisesti käyntiin ja sain toisenkin puolen hiuksistani laitettua.

Miten ilta siitä jatkui, ei ole tarkempaa muistikuvaa---enää näin kymmenien vuosien jälkeen.:) Varmasti tavallista onnellisempi kuitenkin olin!