Kännykän kuolema

Että tämäkin piti vielä kokea...

Muutama vuosi sitten rakas kännykkäni (silloin jo melko iäkäs) alkoi näyttää väsymisen merkkejä. Kaikki ei toiminut supernopeasti, yhteys toisiin lajitovereihin alkoi hidastua ja välillä se sattoi jopa nukahtaa kesken kaiken.
Minä hoidin sitä niin kuin DNA:n kännykkälääkäri oli neuvonut: Anna sille virtaa.

Urheasti se jaksoi sinnitellä, vaikka selvästi voimat olivat vähenemässä. Virtaa annoin laturin kautta paljon ja useasti, mutta huomasin, että tästäkään lääkityksestä ei ollut apua kuin vähäksi aikaa.

Eräänä päivänä otin rakkaan kännykkäni taas käsiini aikoen soittaa jollekin. Laitoin sen päälle, mutta jotenkin näyttövalo näytti hämärämmältä. Se ei oikein ottanut vastaan toimeksiantojani, vaikka annoin käskyjä. Kun painoin vihreää luurinäppäintä, niin se ei jaksanut yhdistää puhelua. Kun yritin lähettää tekstiviestiä, niin sekään ei mennyt perille.
Virta oli päällä, mutta huomasin, että näytön valo pimeni hetkeksi ja pian taas itsestään palasi, mutta vieläkin heikompana. Sama toistui uudelleen. Tuntui, kuin se olisi vetänyt viimeisillä voimillaan henkeä. Lopulta se sammui kokonaan eikä mitään enää tapahtunut.

Hetken olin itse tyrmistynyt, ennen kuin kykenin aloittamaan elvytystoimet: Äkkiä takakansi auki ja akku pois kännykästä. Ravistelin akkua toivoen, että sen sisällä oleva mikälie kännykälle antava elämänlähde siirtäisi tärkeät piuhat takaisin paikoilleen. SIM-kortinkin irroitin ja puhalsin kännykän sisälmykset puhtaaksi häiritsevistä pölyhiukkasista.
Laitoin akun ja SIM-kortin huolellisesti takaisin paikoilleen varmistaen vielä, että kaikki oli juuri eikä melkein oikealla kohdalla. Lopuksi suljin kännykän sisukset takakannella.

Uusi toivorikas yritys, josko nyt elämä kännykkään olisi palannut. Mitään ei tapahtunut enää, ei siis mitään. Kännykkä lepäsi kämmenelläni ja minut valtasi outo tunne:

Se on kuollut. Se kuoli suoraan silmieni edessä, lakkasi toimimasta, lakkasi hengittämästä.

Oli jotenkin pelottavaa nähdä omin silmin, kuinka se muutaman kerran oli jaksanut yrittää sytyttää valojaan: Näyttö syttyi heikosti, sitten taas sammui syttyäkseen vielä kerran ja vielä heikompana.
Oloni oli jotenkin surullinen. Minua ei harmittanut tai kiukuttanut, tunsin surua.

En ole vieläkään päässyt kokemastani täysin yli: En ole raaskinut luopua kännykkävainajastani laittamalla sitä roskiin, vaan se on saanut ainakin toistaiseksi levätä rauhassa lipaston laatikossa. Aika näyttää, koska olen valmis luopumaan siitä lopullisesti.

R.I.P.